Viimeaikoina tuntuu, että sitä on ollut liikkeellä enemmänkin. Töissä ei ole mennyt putkeen. Törmäyksiä on tullut niin guinnestynnyreiden kuin työkavereidenkin kanssa. Esimies, joka jossain vaiheessa saattoi pitää minusta pisti pakkivaihteen päälle. Nyt ärsyttävästä olemuksestani kärsivät vuoroni ja yleinen työmoodi.
Töiden ulkopuolella en juurikaan sosialisoidu. Lupaavasti alkanut ystävyys uuden työkaverin kanssa otti osumaa, kun hän ajautui mukaan töissä leiskuvaan tylsään draamaan. Ei mikään paras aloitus, sanoisinko.
Kotona makaan flegmaattisena sohvalla. En siivoa, urheile, pese pyykkiä. Hollanninkursseillani käyn neljan kerran sijasta keskimäärin kahdesti. Huono hiuspäiväni on jatkunut nyt kuukauden. Koko elämääni hallitsee saamattomuuden kellertävä aura.
On raivostuttavaa myöntää, että tämä on täysin minun oma valintani. Minä päätän otanko itseäni niskasta kiinni, soitanko ystävälle, lähdenkö lenkille. Viimeaikoina olen valinnut edellämainittujen sijaan äänestää vuoden bikinibeibeä tai lukea tuntemattomien ihmisten päivityksiä pastelliväreistä. Minä en edes pidä mintunvihreästä!
Uskon, että tilanne muuttuisi vain aloittamalla jälleen urheilemaan. Tämä vuosi on ensimmäinen kun kotona ei ole ketään potkimassa minua ulos lenkille. Ei koiraa tai äitiä toisin sanoen. Esimmäistä kertaa elämässäni liikunnan puute näkyy oikeasti jaksamattomuutena ja fyysisenä pahana olona. Alex on sohvamyyräilyn ammattilainen, joten jää minun kontilleni motivoida itseäni.
Olen terve ja nuori, omistan lenkkarit. "I'm the only thing that's standing in my way"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti