En lainkaan ihmettele, että hillityt japanilaiset ajattelevat länsimaisen huutokommunikoinnin olevan täysin out of order. Huutaminen saa huutajan näyttämään heikolta ja tekee karjunnan kohteesta hermostuneen. Niiden ihmisten, jotka eivät ole epävarmoja asemastaan ei tarvitse korottaa ääntään saadakseen haluamansa.
Minulle ei ole koskaan elämäni aikana huudettu yhtä paljon kuin viimeisen neljän kuukauden aikana. Punastuin, nolostuin, unohdin oleellisen ja käteni tärisivät. Huomaamattani aloin laittaa 'hyvää kiertämään.' Tulin kotiin ja välittämättä paperinohuista seinistä purin kaiken sen turhautumisen räyhäämällä sille ainoalle henkilölle, jolle en olisi halunnut tuottaa pahaa mieltä.
Niin iloinen kuin olenkin siitä, että minulla on työpaikka ja säännölliset tulot, en malta odottaa heinäkuuta kun saan sanoa heihei työnteolle. Minä olen hyvä työntekijä. En paras, mutta kiitos herralle talvisotaa ei käyty puolalaisia vastaan. Voin rehellisesti sanoa tekeväni parhaani jokaikinen päivä. Minun parhaani saattaa olla huonompi kuin jonkun toisen, mutta minun ei tarvitse olla kenenkään turhautumisämpäri jonne voi avautua kun siltä tuntuu.
Onneksi kaiken tämän väljähtyneen tomaattimurskan keskeltä voi yhä löytää hyvää musiikkia:
Ja tuo pianomies, oh so pretty...
P.S Sihvis olet parasta!
