Saamaton

Olen aina kuulunut niihin ihmisiin, joiden mielestä onnellisuus on elämänasenne. Elämäni ei varmasti ole ollut se mutaisin polku mitä kukaan on koskaan kulkenut, mutta eiköhän jokainen vastaanota jonkun kiintiömäärän paskaa niskaansa.

Viimeaikoina tuntuu, että sitä on ollut liikkeellä enemmänkin. Töissä ei ole mennyt putkeen. Törmäyksiä on tullut niin guinnestynnyreiden kuin työkavereidenkin kanssa. Esimies, joka jossain vaiheessa saattoi pitää minusta pisti pakkivaihteen päälle. Nyt ärsyttävästä olemuksestani kärsivät vuoroni ja yleinen työmoodi.
 Töiden ulkopuolella en juurikaan sosialisoidu. Lupaavasti alkanut ystävyys uuden työkaverin kanssa otti osumaa, kun hän ajautui mukaan töissä leiskuvaan tylsään draamaan. Ei mikään paras aloitus, sanoisinko.

 Kotona makaan flegmaattisena sohvalla. En siivoa, urheile, pese pyykkiä. Hollanninkursseillani käyn neljan kerran sijasta keskimäärin kahdesti. Huono hiuspäiväni on jatkunut nyt kuukauden. Koko elämääni hallitsee saamattomuuden kellertävä aura.

On raivostuttavaa myöntää, että tämä on täysin minun oma valintani. Minä päätän otanko itseäni niskasta kiinni, soitanko ystävälle, lähdenkö lenkille. Viimeaikoina olen valinnut edellämainittujen sijaan äänestää vuoden bikinibeibeä tai lukea tuntemattomien ihmisten päivityksiä pastelliväreistä. Minä en edes pidä mintunvihreästä!

 Uskon, että tilanne muuttuisi vain aloittamalla jälleen urheilemaan. Tämä vuosi on ensimmäinen kun  kotona ei ole ketään potkimassa minua ulos lenkille. Ei koiraa tai äitiä toisin sanoen. Esimmäistä kertaa elämässäni liikunnan puute näkyy oikeasti jaksamattomuutena ja fyysisenä pahana olona. Alex on sohvamyyräilyn ammattilainen, joten jää minun kontilleni motivoida itseäni.

Olen terve ja nuori, omistan lenkkarit.  "I'm the only thing that's standing in my way"

"Dear Johanna,"

Toissapaivana eras baarimme vakiasiakkaista tyrkkasi kateeni kirjeen, jonka han kertoi selittavan asioita joita han on pohtinut jo pitkaan. Tiesin hamarasti hanen nimensa, ei maitoa tai sokeria. Keski-ikainen, tavallinen, yksinainen. Saapui joka ilta, viipyi kerrallaan useita tunteja.

"There are some things I'd hoped to be able to clarify and explain to you..."

Kun kuulee paivittain laajasti vaihtelevalta ikahaarukalta mita ihmeellisinta settia, tulee varsin immuniksi. Myoskin tuijottelua saa osakseen niin paljon, etta siihen lakkaa kiinnittamasta huomiota.

"...I do like Foley's. I like the place. I like the friendly staff. And I do like you, Johanna. When we first met, I immediatly took to you, because you seem to be a very sincere, kind and decent no-nonsense person. Those are unfortunately exceedingly rare qualities, and that is the reason why I'd hoped to have a chance to get to know you better."

Tassa vaiheessa hammennys oli jo suuri. Aikamoinen ihmistuntija tama kaveri, kun pystyy pelkastaan tavasta milla kannan kahvikuppia paattelemaan kaiken taman. 

"...I hope you don't mind me saying this, but on occasions, it appeared as if you're sometimes having a pretty rough time too. I just want to say that if you'd ever feel the need to talk about anything - whether it be the weather or something altogether more profound - I'm there for you."

MITA VITTUA! Senkin sairas kyylaaja, ihan vaan tiedoksesi minulla on kaikki oikein hyvin, toisin kuin sinulla.

"...in my experience it sometimes helps to know that there's still someone additional who cares, even if you decide not to take up the offer. And I do genuinely care, Johanna."

Ja siita se raivo sitten nousi. Allottava paskiainen, missa ihmeen pilvilinnoissa elat kun paahasi edes palkahtaa etta minusta voisi tuntua hyvalta se etta 'you are there for me'. Usko pois, jatan talla kertaa tarttumatta hyvasydamiseen tarjoukseesi.

"...The bottom line is that I merely aspire to getting to know you, for the person you are, without any further intentions, and I hope that may be mutual. I'm convinced you're a good person, and for that, I do like you, Johanna. Therefore I don't wish to be a nuisance."

 On toki hienoa, etta haluaisit tutustua minuun ihan vain taman hyva ihminen-sadekehani vuoksi. Et varmastikaan haluaisi paasta poksyihini tai puukottaa ja raiskata minua vapaavalintaisessa jarjestyksessa. 

Huolimatta siita, etta vuosia sinulle on kertyny tuplamaara minuun verrattuna ei kellot halyttanyt etta tama ei missaan nimessa ole sopivaa? Sinulla ei ole OIKEUTTA kirjoittaa minulle tamanlaisia kirjeita, minua ei kiinnosta etta olet sosiaalisesti rajoittunut ja onneton. Saan palkkaa siita, etta olen mukava, mutta usko pois ongelmasi eivat voisi vahempaa kiinnostaa.

Olen arsyyntynyt itselleni, etten nahnyt mitaan tallaista tulevan etukateen. Viela enemman raivoissani tamankaltaisille ihmisille, jotka eivat osaa suhtautua tarjoilijan ystavallisyyteen vetamatta siita johtopaatoksia. Tunnen oloni typeraksi ja turvattomaksi. Kotimatkalla vilkuilen jatkuvasti olkani yli. Kusipaa.